Väliaikaraportointia täältä kesäkirmauksien keskeltä. Kesäheilastus on nyt sitä sun tätä, olen tässä parit herneet nenuun vedellyt, mutta olemme jopa kerran onnistuneet näkemään. Oma kiinnostukseni on kuitenkin lopahtamassa toisen osapuolen vätysmäisyyteen kaikissa asioissa. En itsekään ole mikään reippauden kukkanen mutta rajansa kaikella, joojoo-miehiä en jaksa katella jos teot eivät kerro samaa tarinaa kuin sanat. Joten katkolle meni tämäkin viritys. Jotain olen kuitenkin näköjään tällä kertaa oppinut. En ole saanut itkupotkuraivareita vaikka useaan otteeseen on kismittänyt ja olen yhteystietoja poistellut. Suurensuuri siltojen polttamisoperaatio on kuitenkin tällä kertaa jäänyt väliin, enkä usko että siihen on nyt tarvettakaan. Hiljainen jäähtyminen on itse asiassa ihan mukava tapa lopetella suhteentynkä. Voisin kerrankin oikeasti olla vaan kaveri. Tai sitten en. Mutta ensimmäistä kertaa en tunne suurta suuttumusta vaan sellaista hiljaa hiipuvaa kyllästymistä romanttisessa mielessä. Kaverimielessä on edelleen hauska satunnaisesti tsättäillä. Jospa saisinkin tästä miehestä kauan kaipaamani miespuolisen kaverin? Olisikohan sellainen ihme mahdollista?