Olen taas tavannut miehen (miten niitä kasautuukin yhtäkkiä monta kun ensin on pisin kuiva kausi ikinä?). Hän on ihana, omalaatuinen persoona, kiva, kunnollinen, taiteellinen, monilahjakas ja joskus jopa hauska. Kaiken lisäksi hänen mielestään olen ihana nainen ja hän on sen jo kertonut lyhyen tuntemisen aikanamme useaan kertaan. Hän ottaa itse yhteyttä ja vastaa nopeasti jos häneen otan yhteyttä. Hän on siis kutakuinkin kaikkea mitä voin mieheltä toivoa siis. Mutta en tunne kaveruutta enempää häntä kohtaan. Inhoan ja soimaan itseäni, sillä samaan aikaan haikailen edellisen itseäni paljon nuoremman miehen perään joka sai minut syttymään pelkällä katseellaan. Tietenkään tämä mies ei välitä tuon taivaallista minusta eikä edes vaivautunut vastaamaan viestiini. En jaksa moista enää onneksi ottaa itseeni mutta harmittaa olla näin pöljä ihminen. Oi miksi, oi miksi haluan kaivaa taas verta nenästäni? Kertoisiko joku mulle ystävällisesti sen? Tekisi mieli vetää itseäni turpaan. 

Voisin valittaa myös työttömyysturvan karikoista sillä joudun muutaman tunnin työn tekemisen takia olemaan ilman rahaa pari kuukautta. Kuinkas reilua on se? Tai se että minulle unohdettiin maksaa koko kevään monta sataa euroa? En enää yhtään ihmettele ettei pikkutyöt nappaa työttömiä muuta kuin pimeänä. Tulee kalliiksi maksaa kaikki myöhästymismaksut ja perintäkulut kun sitten joutuu odottamaan taas kuukausia rahoja jotka olet jo aikanaan etukäteen maksanut, joista olet riippuvainen ja joihin olet oikeutettu. Reilukerhosta päivää vaan.