Vai miten se nyt oli? Tämä vappu meni tosiaan oudosti. Olin aikeissa jäädä kotiin mutta päädyin Kallioon keikalle jossa ei ollut paljon ketään, baariin jossa oli kohtuullisesti porukkaa mutta ei ketään tuttua ja kävellen sieltä keskustan kautta kotiin. Kalliossa oli yllättävän rauhaisaa, ja siellä voisi käydä useamminkin, näytti aika montakin kivaa paikkaa matkan varrelle pulpahtaneen. Koska olen asunut aina muualla kuin keskustan liepeillä, on Kallioon päätyminen aina vaatinut jotain ohjelmallista numeroa. Nyt keskustaa vuosikausia kalunneena voisi vaihtelu tehdä terää. Tosin nykyäänhän en käy edes keskustassa. Jopa vuosikaudet olohuoneena toiminut Lostari on kokonaan jäänyt piipahtamatta aikoihin. Tänään sitäkin harkitsin mutta jätin silti väliin.

Vappuaattona olin siis ihme kyllä liikenteessä, ja vielä melkoisen selvinpäinkin. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, mutta oli kiva nähdä artisti jota olen ihaillut jo lähes 20v ja minun on jopa sanottu muistuttavan häntä. Huomenissa olisi tarkoitus viettää hieman sosiaalisempaa eloa, iisisti tosin silloinkin. Rahan loppumisessa on se hyvä puoli että kurkusta ei voi enää niitä pennosiaan alas kaataa. Eikä ole sitten niin altis koomakänneille eikä megakrapuloille. Tosin siitakin huolimatta olen sellaiset pari kertaa lähiaikoina saanut hankittua. Oudolta tuntui kuinka rauhaisan seesteiseltä olo tuntui yksin katuja tallatessa. Samaan aikaan tunnen itseni äärettömän yksinäiseksi ja toisaalta tyytyväiseksi ja osaani tyytyneeksi. Olen ilmeisesti etsikkoaikani riehunut riittävästi ja nyt riittää se että vain olen. En silti voi kieltää etteikö erään mukavannäköisen nuoren miehen hymyily ja katsekontakti olisi tuntunut harvinaisen hyvältä. En siis ole ihan vielä täysin pystyynkuollut vaikka sitä monesti epäilen/pelkään.

Yksinäni kävellessäni yössä tulin pohtineeksi itseäni ja tiettyä elämäni kaavaa. Minun on helppo ystävystyä ja aiemmin myös tutustua uusiin ihmisiin, mutta intensiivisen jakson jälkeen ne suhteet yleensä lopahtavat. Mietin kovin mistä se johtuu. Jotain tekemistä sillä on varmaan sillä että annan itsestäni usein liikaa jo heti alkumetreillä, ja sitten jossain vaiheessa huomaan että haluaisin vastavuoroista antamista. Usein sitä saankin, mutta toisinaan tuntuu että vastapuoli olettaakin että minuun liittyy sellainen aktiivisuus suhteessa että jos sitä ei olekaan niin toinenkaan osapuoli ei ole, totutan ja jopa hukutan ihmiset intensiivisyyteeni. Olen muuttunut harmaammaksi ja samalla tilaa-antavammaksi viime aikoina mutta en varsinaisesti osaa sanoa mihin tämä muutos vie koska se on niin uutta. Tämä on nyt todella epäselvää jaarittelua mutta jotenkin näin koen sen.

Ja mitä tulee muuhun eloon, niin olen aika epätoivoisia hetkiä kokenut. En usko että työni tuottaa haluamiani tuloksia mutta en voi enää perääntyäkään kaiken vaivan jälkeen. Nyt harmittaa että olen panostanut sittenkin liian vähän. Takeita ei olisi ollut edes 110% panostuksella, mutta olen pettynyt itseeni etten siihen aikeistani huolimatta saanut itseäni revittyä. En usko että toiste pystyn/jaksan aloitta tätä rumbaa alusta. Joten yksi unelma jälleen on kaatumassa. Pelkään että yhtäkään ei enää tule tilalle. Huomenna onneksi on tiedossa ystävien näkemistä, amatöörit juhlii vappuaattona, me vasta vappupäivänä... Hienoa on että sen jälkeenkin on vielä viikonloppu perään. Vapunjatkoja kaikille!