Yöllä:

Huokaus, tässä olen, pitkästä aikaa. Kello on kolme yöllä ja makoilin itkien unetonna kotikaupungissani, vaikka ekaa kertaa kuukausiin ilmojenkin puolesta voisi nukkua ilman jatkuvaa hikoilemista ja tuskailemista. Ja mitä sen sijaan nousin tekemään ultimaalisesta väsymyksestä huolimatta? Nörttäämään, ja mikä pahinta, nörttäämään omaa vanhaa valitusblogiani jota en ole aikeista huolimatta saanut edes poistettua täältä.

 

Syy miksi tähän on tultu, on että tämä naikkonen alias ”Yön Enkeli” otti ja hurahti rakkauden pauloihin niin lujaa ettei pysty nyt paljoa muuhun kuin itkuun, tärinään, ja paniikkikohtauksiin. En vieläkään voi uskoa mitä kaikkea tässä eräänä päivänä tapahtui. Ja vaikka tiedän että se mitä tapahtui on totisinta totta, tuntuu se kaikki aina vaan enemmän unelta. Ja sen sijaan että oikeasti nukkuisin, uneksin vain tässä todellisuudessa tapahtuneesta unesta. Hämmentävää.

 

Minut tuntien ei ole varmaan vaikeaa arvata että on kyseessä jälleen onneton rakastuminen - johon tosin sain viimein yllättävää vastakaikua, mutta koko muu maailma, moraali ja järki ovat jälleen kerran tunteitani vastaan. Karman laki on ilmeisesti määrännyt kohtaloni näin. En edes viitsi aloittaa muusta elämästäni, siinäkin on vastoinkäymisiä ja yllättäviä tapahtumia ollut enemmän kuin riittävästi viime aikoina. Kaikesta kärsimyksestä huolimatta olen kuitenkin onnellinen että edes kerran elämässäni tapaan miehen jota jumaloin ja jonka koen sielunveljekseni. Vaikkakin sen kustannuksella että sydämeni särkyy tuhannen säpäleiksi taas kerran. Luulin jo että tällaiset tunteet eivät ole enää mahdollista minulle, että olen jo liian palasina, kolhiintunut ja turta tuntemaan mitään suurta. En osannut lainkaan varautua tähän yhtäkkiseen tajunnanräjäyttävään kaipuuseen ja intohimoon. Maailma on täynnä yllätyksiä, muuta en voi sanoa.

 

Syy miksi oikeastaan nyt avasin koneen ja vanhan blogini oli se että muistelin että olen kirjoittanut hänestä aiemminkin. Ja kappas, jossain sivulauseessa on maininta ihastumisesta mahdottomaan kohteeseen aikoja sitten. Olemme törmänneet elämässämme siis aiemminkin joten ihan täysin tuntemattomaan ihmiseen en ole nyt hurahtanut. Voin rehellisesti sanoa että tunteeni häntä kohtaan olivat osaltani rakkautta ensi silmäyksellä. En vain ikinä kuvitellut monestakaan syystä saavani minkäänlaista vastakaikua. Harmi että en nyt päässyt katsomaan muita kirjoituksiani vuodatukseen, vaikka olisin halunnut tutkia olenko maininnut hänet täällä uudemmankin kerran. Vahvasti epäilen että olen. Vuodatus on nyt näköjään ”juuri sopivasti” nurin joten en pääse tätäkään ”kirjaimellista vuodatusta” lataamaan iloksenne samantien. Ehkäpä se on ihan hyvä? En välttämättä halua aloittaa likakaivoni päivittämistä uudestaan vaikka juuri nyt tunnen suurta tarvetta siihen. Ehkä siis järkiinnyn aamuun mennessä ja jätän tämän yöllisen raapustuksen hetkellisen mielenhäiriön synnyttämänä kirjoituslaatikkoon… Katsotaan.

 

Ulkona joku pariskunta riitelee kännipäissään - taas. Uuden asuntoni ominaisetuihin kuuluvat kadulta kaikuvat jokaviikkoiset draamakohtaukset. Niitä kuunnellessa muistaa miksi sinkkuelämässä on hyvät puolensa. Jättäisin sen silti silmänräpäyksessä vain yhden ihmisen takia. Hänen takiaan jättäisin ihan mitä vaan. En olisi uskonut ikinä sanovani näin kenestäkään. Tähän on nyt tultu.

 

Jatkoa aamulla:

Aamun valjetessa Vuodatus.net toimi ja löysin kuin löysinkin sen minkä arvelin - sivulauseet hänestä, palavan ihanankamalan rakkauteni ja intohimoni kohteesta. Ensimmäisten tapaamisten fiilikset ja seuraavien törmäämisten tuntemukset on kirjattuna, suurella tunteella ilman toivoa.

 

Haluan itselleni muistiin nämä mielenkiinnosta. Joten here we go!

 

No 1 …Olen myöskin ihastunut lapsellisesti erääseen toiseenkin, joka antoi eilen sangen kuuman tuijotuksen ja pääsin jopa juttusille sellaisessa yleisessä keskustelun hengessä mutta eipä siitä sen enempiä. Noita sattuu ja tapahtuu tasaisesti mutta jostain syystä en saa kuumaa tuijotusta ja muutamaa sanaa enempää koskaan. Miksi siis edes tuijottavat? En ymmärrä. Ja miksi kaikki idiootit kyllä tulevat ehdottelemaan vaikka mitä mutta ne kuumat kollit vain tuijottavat hetken ja se on sitten siinä.

 

No 2 …Surullista on että kykenen yhä tuntemaan voimakkaasti ihastuessani johonkuhun. Pahin seksuaalinen riutuminen on takana, olen nyt viimein vuosien kärsimisen jälkeen tosiaan tottunut tähän jo niin hyvin ettei juurikaan tee edes mieli. Mutta ne tunteet... Ne yhä syövät naista vaikka melko hyvin nekin olen saanut tapettua. En ikinä katso onnellisia pariskuntia hyvää mieltä tuntien vaan ajatellen kuinka huonosti heillä mahtaakaan tuon ihanan alun jälkeen mennä, tai sitten kylmän vihamielisen ajatuksin että saisivat mennä muualle lääppimään muita ihmisiä häiritsemästä. Että näin alas sitä on menty tässäkin asiassa... Rakkauslaulujakaan en enää voi kuunnella. En ainakaan sellaisia mitkä oksettavat hokiessaan esimerkiksi että ilman rakkautta ei ole mitään, tai muuta inhon värinää aiheuttavia latteuksia. Tästä huolimatta olen jonkun aikaa ollut melkoisen ihastunutkin. Yksipuolisesti tietenkin. Hän on hiipinyt sydämeeni, tullut uniini ja viikonlopun aikana hymynsä sai minut kokemaan sen lämpimän aallon joka hulvahtaa koko kropan yli kun kokee yhteyden ihmiseen jota voisi rakastaa. En tiedä kumpi on kamalampaa, se että pystyn yhä kokemaan näin, vai se että tiedän, että jos vielä jonkun aikaa olen yksin, en kykene enää tuntemaan mitään.

 

Ja tähän päivään takaisin... Nämä yllä olevat 2 postausta ovat vanhoja mutta löytyivät kutakuinkin sieltä mistä aavistinkin. Kouraisi ihan vatsan pohjalta lukea näitä ja tajuta kuinka edelleen hänen hymynsä saa minut säihkymään, polveni ja koko kroppani notkumaan, sydämeni sykkimään ja minut tuntemaan olevani elossa joka ikistä soluani myöten. Aivan kuin olisin rakennettu vain häntä varten, ja hän minua. Lapsellista ja järjetöntä mutta näin vain tunnen. Suurin toiveeni on että tapaisin hänet jälleen ja saisin mahdollisuuden olla hänen kanssaan uudestaan kahden, tapahtuipa sitten mitä vaan… Valitettavasti tämä toive ei taida toteutua.

 

Lopuksi vielä kevennys jostain blogin alkupuolelta, repesin tätä lukiessani nauramaan koska tämä on niin totta, ja koska ensimmäistä kertaa ikinä olen löytänyt miehen joka kaikin puolin vetoaa minuun. Ehkä olen sydämessäni aina tiennyt että sellainen täytyy olla olemassa?

No 3 …(tilanne epäonnistuneet deitit ja niiden viimeinen keskustelu) Viime metreillä saimme kuitenkin aikaiseksi keskustelun joka sai minut vakavasti pohtimaan itseäni ja syitä siihen miksi en löydä ketään. Sain henkisellä tasolla oikein kunnon läpsäyksen poskelle ja silmäni avautuivat näkemään jotain mitä ehkä en haluaisi myöntää itsellenikään. Paasasin deitilleni ihmisten kärsimättömyydestä ja lyhytjänteisyydestä ihmissuhteissa ja miesten haluttomuudesta tutustua oikeasti. Ja siitä kuinka ihmisellä on se ihannekuva päässä jota haluaa partnerin olevan ja kuinka heti jos todellisuudessa tulee särö tuohon kuvaan niin siirrytään seuraavaan. Ja siitä seurasi niin mielenkiintoinen keskustelu että joudun nyt oikeasti tunnustamaan olevani yhtä pinnallinen omissa toiveissani. Olen jatkuvasti kuvitellut että olen syvällinen ihminen jolle ulkonäköä tärkeämpi asia on ihminen ja hänen ajatuksensa ja arvonsa. Ja yhtäkkiä tajusin siinä kesken paasaukseni olevani todella pinnallinen. Haluan miehen joka saa minut fyysisesti tuntemaan suurta vetovoimaa, ja siinä olen ollut todella ehdoton. Näitä miehiä olen tavannutkin mutta suhteet eivät ole johtaneet mihinkään. Ja nyt yhtäkkiä tajuan kompastuneeni omaan ansaani. Haluan kaiken mutta en voi sitä kaikkea saada. Enkä enää tiedä mikä on kohtuullista odottaa toiselta osapuolelta. Ja olenko itsekään varsinainen lottovoitto kellekään? Epätoivoinen kolmikymppinen joka on saanut elämänsä sotkuun ja solmuun monella tavalla. Tiedän että ulkonäköni on joidenkin mielestä varsin miellyttäväkin, mutta ikä alkaa valitettavasti pikkuhiljaa näkyä. Alan olla kieltämättä aika huolissani siitä että jos kauneus pian katoaa kokonaan että mitä sitten. Enkä voi sanoa edes että se olisi minullekaan merkityksetöntä miltä mies näyttää. Tuli havaittua deittini kanssa jutellessa että katseeni harhautui viereiseen pöytään kiusallisen usein koska seurueessa istui todella hyvännäköinen mies. Varsinkin sen jälkeen kun tuo mies kerran katsoi minuun pitkään.

Deittini pyysi yökylään mutta jälleen kieltäydyin. En vaan enää voi mennä. Enkä oikein tiedä miksi, aiemmin ei ollut mikään tavaton juttu jatkaa jonkun kanssa kahdestaan. Kaipaisin kovasti hellyyttä ja seksiäkin mutta nyt joku tökkii tuossa toteutuksessa. Haluaisin sutinaa todellakin ja tämä nunnaelämä ahdistaa, mutta kaipa se nyt vaan on niin, että ne päivät on takana että kykenen heittäytymään viettien vietäväksi. Haluan parisuhteen (niin kuin aina olen halunnut) ja enää ei mikään muu kelpaa. Joten taidan joutua elämään loppuelämäni ilman seksiä. Kamalaa.

p.s. Exäni alkaa taas jahdata mua. Kännissä tuli Rakastan sua -viesti. En ottanut sitä kovin tosissaan. Kunnes tuli soitto ja pyys päästä mun luo. Miksi, oi miksi aina ne joita ei itse halua, haluaa mua?