Tänään soitettiin unelmieni työpaikasta että en saanut sitä. Tunsin katkeran tappion maun suussani vaikka osasin sitä odottaa. Hieman lohdutusta tuskaan toi se seikka että puhelu oli erittäin pitkä, ja minun kanssani keskusteltiin tarkkaan syistä jotka johtivat tähän päätökseen, ja annettiin lisäksi neuvoja miten voisin jatkossa kyseisen pestin saada. Tiedän nyt että haastattelussa tullut voimakas tunne siitä että olisin työhön sopiva, pitää paikkansa, myös haastattelijat olivat kokeneet sen niin. Mutta muodollisesti pätevämpi veti pidemmän korren. Sydämessa läikähti kun minulle sanottiin että valinta oli ollut todella vaikea. Minulle tuli sellainen tunne että he olisivat jopa mieluummin ottaneet minut mutta päätös oli tehty sydämen sijaan järjellä. Mikä sinänsä onkin ihan loogista. Puhelun jälkeen purskahdin itkuun kahden lähimmän työkaverin läsnäollessa. Pettymys oli yllättävän paha sillä olin kyllä varautunut siihen että en saa tuota paikkaa. Itkeskelin parin tunnin ajan työpisteelläni pettymystäni, en edes välittänyt peitellä itkuani. Rauhassa sain jälleen kerran itkeä, kukaan ei kysynyt mitään voinnistani, enkä sitä kyllä halunnutkaan. Suru muuttui kuitenkin pian kiukuksi ja aloin nopeasti toivomaan että ylikoulutettu voittajani osoittautuu huonoksi valinnaksi tai tekee oharit. Taitaa olla turha toive, mutta kummasti taas avoimen ilkeät ja vihamieliset ajatukset tuottivat tyydytystä. En tiedä pitäisikö minun olla huolissani ajatusmaailmani raaistumisesta vai ei. Toisaalta tajusin kotimatkalla että purkaessani nykyään aggressioitani ajattelemalla ja puhumalla pahaa muista ihmisistä, en enää ahdistu niin paljoa. Aiemmin olen kohdistanut vihani vain itseeni ja luulen että juuri siksi olen ollut aina masentunut. Tämän tajuaminen tuntuu mullistavalta. Hieman kuitenkin pelottaa kuinka pahasti aggressioiden purkaminen voi edetä pidemmälle jos annan itselleni luvan päästää ne valloilleen ajatuksien tasolla. Ehkä pelko on kuitenkin turha? Tai ehkä se että pelkään oman aggressioni voimaa, ja sen tuottamaa mielihyvää, riittää jo siihen että saan sen pidettyä jatkossakin aisoissa? Toivottavasti ainakin.

Juuri kun pääsin sanomasta että elämäni ei ainakaan ole tylsää, iski tylsääkin tylsempi päivä. Töissä aika tuntui pysähtyneen ja päivä loputtoman pitkältä. Yritin olla ajattelematta saanko haluamani työpaikan mutta puhelinta tuli usein vilkuiltua. Se ei soinut eikä exää lukuunottamatta kukaan muistanut millään lailla olemassaoloani. Työkavereistani muutama ihmetteli kun en osallistunut osaston koulutukseen, ja ilmoitin että en turhaan itseäni vaivaa enää uusilla asioilla. He olivat äimistyneitä sitten että tiimissämme aloitti uusi henkilö ja minun työsuhdetta ei jatketa. En voinut kuin hymähdellä asialle. Esimieheni ei mitenkään kommentoinut sitä etten vaivautunut koulutukseen, sekin kertonee aika paljon. Olen mielessäni arponut milloin osastomme pomo saa burnoutin. Se tapahtui sillä aikaa kun olin flunssassa. Näin sen jo viikkoja ennen että se on tulossa. Arvenette että empatian sijaan tunnen syvää vahingoniloa. Itsehän kuoppansa on kaivannut, ja myos alaistensa kuopat. En aiemmin ole nauttinut muiden ihmisten onnettomuuksista mutta olen kokenut niin kovia ilman että kukaan välittää että olen oppinut tuntemaan vapautunutta ilkeyttä niitä kohtaan jotka sen ansaitsevat. Toivonkin pomolle pitkää sairaslomaa. Ehkä hänkin oppii jotain siitä. Vaikka sen ämmän luonnevammoilla omatulta ihmiseltä se on ehkä liikaa oletettu.

Exän kanssa vietetty mukava viikonloppu sai seurakseen vähemmän mukavan tiistai-illan ja ärsyttävien viestien tulvan tänään. En voi kuin taas kerran todeta että luojan kiitos olemme eronneet. Ja ihan hyvä että niitä hyviäkin hetkiä silti on. Kaikki miesviritykset ovat kuin taikaiskusta kaikonneet, enkä ketään heistä enää edes kaipaakaan. Pettynyt olin varsinkin siihen nuoreen mieheen jonka tapaamiseen meni pitkä aika. Mutta olen jo niin tottunut että miehet tulevat ja menevät elämässäni että en enää sure mitään tai ketään. Ensimmäistä kertaa epäilen että en edes itse kykene enää pysyvään parisuhteeseen. Outoa että näin se keikahti sitten kuitenkin vaikka viimeiset lähes viisi vuotta vain etsin elämäni rakkautta ja parisuhdetta. Nyt koko ajatus tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä. Tästä tuleekin mieleen uusin seksitutkimus joka mun mielestä on todella yllättävä tuloksiltaan. Seksin harrastaminen on vähentynyt, naisten kiinnostus ja nautinto laskenut sekä sinkkuseksin laatu surkealla tolalla. Kaikki tämä yllätti minut suuresti koska oma kokemukseni on juuri päinvastainen. Sinänsä ihan hyvä jos parisuhdetta arvostetaan enemmän kuin aikoihin mutta omassa elämässäni se ei näy lainkaan. Ehkäpä muutos tuohon suuntaan on tapahtunut vain itseäni nuorempien keskuudessa? Kaikenlaista ongelmantynkää olisi taas puitavana mutten jaksa alkaa niitä kelailemaan ja ahdistumaan. Joten jatkan tylsistymistä ylhäisessä yksinäisyydessäni. Öitä...

Kesä on tosiaan jo mennyttä, ei näköjään tänä vuonna ole tarjolla ihanan lämpimiä elokuun öitä. Harmillista, mutta nyt olen silti jostain syystä saanut itseni jopa innostumaan syksyn rutiineista ja uusista tuulista. Omaan alkusyksyyni kuuluu aina kaksi seikkaa: kauheasti kiireitä ja hirveä rahapula. Tämäkään vuosi ei tee poikkeusta. Ilmeisen hyvin sain kuitenkin akkuja ladattua tapahtumarikkaalla kesälomalla vaikka en sen aikana juurikaan nukkunut. Töissä en enää stressaa lainkaan. Olen täysin sinut sen kanssa että lähtölaskentani on alkanut ja ajatukseni keskittyvät muun tulevaisuuden suunnitteluun. Mitä nyt siellä taas eräs mies aiheuttaa kovasti sydämen läpätystä. Ihan nolotti kuinka hämilleni menin pelkästä tervehdyksestä ja hymystä jonka hän soi minulle. Huvittavaa sinänsä että olen joskus huomannut hänenkin hämmentyvän vastaavasti minun läsnäolostani. Tekisi mieli jonkun aloitteen tehdä mutta en kehtaa. En ainakaan niin kauan kuin olen samassa työpaikassa. Mikä ei siis kauaa enää kestä.

Kakkosduunikin pompahti yllättäen taas pienimuotoisesti kuvioihin, mutta ykkösduuniksi se ei kelpaa. Työnhaku on päällä ja ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) haastattelu takana. Työhaastattelu oli todella mukava ja kesti pitkään, joten uskon että he ovat tosissaan kiinnostuneita minusta. Luulen että he joutuvat nyt tiukasti punnitsemaan minun ja jonkun toisen hakijan välillä. En usko että paikkaa saan mutta haastattelukokemus oli joka tapauksessa antoisa. Tämä päivä on ollut odottamisen tuskaa ja näitä päiviä on tulossa lisää. Tunnen kuitenkin olevani erityisen elossa, elämässä on nyt sellainen mukavan vilkas vaihe monessa mielessä. Ja vaikka asiat menisivät pieleenkin, niin ei ainakaan ole tylsää.

Eilinen ilta oli sen verran käänteitä täynnä että tämä päivä on mennyt täysin loikoillessa. Peruin jopa aiemmin sovitut treffit. Mikä ei ole tapojeni mukaista mutta kun ei vaan huvittanut, ei yhtään. Samaisen tyypin olisin ollut valmis tapaamaan eilen illalla ex-tempore joten ei siitäkään ole kiinni että en ollenkaan haluaisi tavata. En vaan taida enää kyetä ottamaan mitään vakavasti itsekään. Siperia on opettanut tavoilleen ja saan jopa kieroa nautintoa sikaillessani kuin miehet. Ja toisaalta minulla on oikeus muuttaa mieltäni siinä missä miestenkin. En jaksa enkä halua enää olla kunnollinen ja tunnollinen kiltti tyttö koska siitä ei ole ikinä ollut minulle mitään hyötyä, haittaa sen sijaan runsain mitoin. Silti vähän nolotti perua, ja jälkikäteen ehkä vähän kaduttikin sillä voi olla että enää hän ei halua tavata. Mutta tehty mikä tehty. Toisetkin treffit olisvat olleet tiedossa eilen tapaamani miehen kanssa mutta hänelle en syttynyt senkään vertaa. Käverit olisivat lähdössä eri kokoonpanoilla ulos ja ihme kyllä mun tekisi mieli irtautua sängystäni viimein ihmisten ilmoille. Mutta saa nähdä. Fiksu jos olen, pysyn kotona, hoidan velvollisuuksiani ja lepään. Mutta olenko juuri koskaan ollut fiksu näissä asioissa?

Tänään on ollut mahtava päivä, olen levännyt, istunut aamupalapiknikillä auringossa lukien ja kutoen, ja kotiin palatessa sain monia mukavia uutisia. Ne toden totta piristivät mieltäni siinä määrin että aikomani päiväunet siirtyivät iltaan kun kävin niin ylikierroksilla. Sairaslomalla voi olla todella mukavaakin siis. Vaikka iltaa kohden huomasin että täysin terveen kirjoissa en edelleenkään ole, kaikki tiistaiset oireet palasivat, mutta onneksi kuitenkin lievempinä. Täytynee huomenna malttaa ottaa rauhallisesti ja levon kannalta jotta lauantaina olen terässä. Puhumattakaan ensi maanantaista jolloin töissä on varmasti tuhottoman paljon tekemistä ja sen lisäksi minulla on silloin muutakin tsempattavaa...

Tänään on ollut muuten mielenkiintoinen ilma, päivällä oli lähes trooppinen ilmasto kun aurinko paistoi. Vaikka tuuli oli melkoinen. Pilvien liikkumista oli todella ihana katsella ruoholla istuen. Ja illan rankkasade oli sekin virkistävää, vaikkakin juuri silloin olin lähdössä kauppaan ja piti kääntyä takaisin hakemaan kumisaappaat ja sadeviitta. Kesä vetelee viimeisiään mutta siinä toivossa siitä että viikonloppuna olisi lämmintä ja aurinkoista, on hyvä elää. Ja vaikka vihaan syksyä joka tappaa kesän, huomaan kuitenkin nyt kääntyneeni jo syksyisiin tunnelmiin ajatuksissani. Tämä päivä oli ehkä viimeinen kesän päivä minulle. Onneksi on taas viikonloppu edessä, odotan sitä innolla, vaikkakin toisaalta hieman sekavin tunnelmin. Onneksi olen saanut olla nyt 2 päivää melkoisen paljon yksin, sillä viikonloppuna en toden totta ole yksin sekuntiakaan. Katsotaan mihin se johtaa...

Huh, olipahan päivä (ja yö). Olen nyt sitten kipeänä ja sairaslomalla. Silti ehti sattua ja tapahtua yhtä sun toista mieltä kuohahduttavaa asiaa. Kun taas muistaisi väsyneenä pitää itsensä pois hurrikaanien tieltä niin elämä olisi helpompaa. Mutta aina ei voi valita milloin tapaa kenetkin. Elämä on, ja sitä rataa... Sain tänään lopuksi kaipaamaani huomiotakin, joten loppujen lopuksi ihan mukava ilta/yö tuli. Vaikkakin juuri nyt olen toisaalta kovin onnellinenkin siitä että olen sinkku ja saan olla yksin. Jännästi tänään iski minulle vahva tunne siitä että tapahtui mitä vaan niin olen ainakin elänyt viimeisinä kuukausina täysillä ja ei haittaa vaikka kuolisin mikä päivä vaan. Samaan aikaan sellainen olo että mulla ei ole enää mitään menetettävää ja että silti voin antaa itseni todella heittäytyä elämän vietäväksi, vaikka se veisi minut vieläkin syvempiin vesiin. "Kerranhan täällä eletään" on muutenkin ollut tämän kesän motto, ja tänään se sai seurakseen "Elämässä ei ole muuta pakkoa kuin kuolla". Jollain järjettömällä tavalla tuo lause lohduttaa minua kovasti. Varsinkin tien laidalla ohikulkevia rekkoja katsoessa....

Ja mitä bloggaamiseen tulee, niin löysin yllätyksekseni täältä yhden tutun ihmisen blogin. Hämmennyin kovasti, ja huomasin miettiväni että kuinkakohan moni lukijoistani mahtaa tunnistaa minut tai tietää kuka olen. Huomaan nyt jo alkaneeni sensuroimaan itseäni pahimmilta yksityiskohdilta paljastumisen pelossa, ja nyt tuntuu että saatan jatkossa olla vieläkin tarkempi mitä asioita, ja millä tasolla niitä täällä käsittelen. Olen myös harkinnut aloittavani uuden blogin jossa voisin ikäänkuin aloittaa tyhjältä pöydältä toisesta näkökulmasta miettimään elämääni. Ja jos aikaa riittäisi, niin keksisin heti parikin uutta blogin aihetta. Mutta se ei riitä. Tämäkin blogi vie jo turhan paljon aikaa muista asioista. Mutta olen silti iloinen että aloitin tämän, sillä se on ollut usein ainoa henkireikäni ja olen täältä jopa saanut yhden ystävän jolle olen kiitollinen monesta asiasta. Toivottavasti teille muillekin lukijoilleni on jäänyt näistä raapustuksista jotain käteen.

Viimeinkin univaje on siinä jamassa että oloni on normalisoitunut. Loputon väsymys on siis helpottanut ja elo näyttää kaikin puolin hieman valoisammalta. Eräs matkalta tuttu mieskin otti eilen yhteyttä ja tapaamme jonkun ajan päästä. Toista miestä tapaan ehkä jo aiemmin, saa nähdä. Leppoisa viikonloppu on joka tapauksessa tulossa ja saa nukkua lisää. Huomenna tapaan ystäviäni ja saan vaan olla. Mahtavaa. Nyt menen päiväunille. Härligt....

Tänään oli töissä taas yhtä paskaa kuin aina ennenkin. Jopa ystäväni vittuili kun en osannut jotain juttua vaikkei kukaan ole sitä minulle kunnolla opettanut. Olenkin saanut kesätytöstä viime aikoina sielunkumppanin, me molemmat laskemme vain päiviä että pääsemme pois. Tänään ilmoitin parille työkaverille etten jatka tuolla vaikka pyydettäisi. Paskaämpäri on jo reunoja myöten täynnä sitä hommaa. Kotimatkalla jo hiukan vanne heltisi kiristämästä pään ympärillä kun eräs mukava tuttu lupasi puffata minua omaan työpaikkaansa. Josko se aurinko vähän paistaisi tähän risukasaankin joskus?

Onneksi on lomamatkan siivittämät ihanat muistot vielä tuoreena mielessä, ja muutamia tuttuja joiden kanssa rupatella mesessä pitkästä aikaa. Viikonloppuna saattaa tapahtua myös jotain mukavaa. Vihdoin ja viimein.

Reilu tunti sitten palasin kotiin mahtavalta mutta todella rankalta reissulta. Olen purkanut ja kuivatellut kastuneita tavaroita sekä pessyt pyykkiä. Matkalla sattui ja tapahtui enemmän kuin yleensä kokonaisen vuoden aikana, niin hyvässä kuin vähän pahassakin, mutta olen onnellinen että uskalsin lähteä jälleen kerran. Tämä kesä on ollut hurjempi kuin yksikään toinen kesä elämässäni. Olen uskaltanut tehdä asioita omin päin, ja hypätä sinne minne olen ennenkin halunnut, mutta jokin on minua tähän asti pidätellyt. Tässä matkassa riittää pitkäksi aikaa mietittävää ja muisteltavaa. Kaiken lisäksi olen löytänyt lempimaani tähän mennessä. Sinne toivottavasti palaan pian. Kuuden tunnin päästä todellisuus kuitenkin pamahtaa päälle kun herätyskello soi ja työt alkavat. Nyt siis nappia naamaan ja vaakatasoon. Mahdollista matkaraporttia tulee myöhemmin. Tai sitten ei. Fiiliksen mukaan.

Olen vain piipahtamassa kotona ja kovin väsynyt joten lyhyestä virsi kaunis. Oli mahtava reissu, Gotlanti on hieno paikka ja ruotsalaiset ihanan sivistyneitä ja ystävällisiä ihmisiä. Kulttuuritörmäyksiltäkään ei tosin täysin vältytty sillä ruotsalaisilla on jännä tapa olla sanomatta asioita suoraan, sen sijaan kierrellään ja kaarrellaan kuin kissa kuumaa puuroa. Itse kun olen suora ihminen, ärsyynnyn siitä ettei minulle reilusti voida kertoa että esim. istun vahingossa väärällä paikalla tai että olen ottanut jonkun omaa vessapaperia vaikka se on julkisessa vessassa ollut esillä. Sitten saa kuitenkin kuulla ruotsiksi jurputusta vaikka ei olla sanottu edes kysyttäessä että olenko tehnyt jotain väärin. Vessapaperiepisodi varsinkin oli jotain aivan käsittämätöntä, otti pannuun sen verran että teeskentelin olevani kielitaidoton tyhmä ulkomaalainen. En kaikkea edes jurputuksesta ymmärtänyt, mutta sitä sitten sai kuulla seuraavan vuorokauden aikana sen verran paljon että ihmetytti moinen pikkumaisuus jostain parista paperinpalasta. Ihmeen pahasti kuitenkin itsekin ärsyynnyin noista sinänsä typeristä ja lyhyistä episodeista. Jatkuva univaje ei tietenkään asiaa helpottanut lainkaan. Ruotsalaisuudessa oli kuitenkaan paljon kaikkea hyvääkin, jotain hyvää henkeä joka suomalaisista puuttuu. Sain muun muassa tuntemattomalta ohikulkijalta apua tarvittaessa josta olin kovin kiitollinen, ja muitakin mukavia kohtaamisia oli. Joka tapauksessa sen verran paljon paikasta tykkäsin että ajattelin eri kokoonpanolla palata sinne ensi kesänä. Nyt ehti vain pikaisesti parissa paikassa kääntyä ja paljon olisi vielä nähtävää. Eritoten Visby viehätti minua uskomattomalla kauneudellaan. Maisemat olivat muutenkin mahtavat ja sää ihanan lämmin ja silti merellisen vilpoisa. Uimassa tuli käytyä urakalla ja rannalla istuskeltua paljon. Olen ruskettuneempi kuin ikinä eläissäni, kaveritkin olivat tänään aivan äimistyneitä minut nähdessään. Oli hienoa kotiin tullessa huomata että Suomeenkin on tosiaan kunnon kesäsäät saapuneet ja pääsin täälläkin tänään meren rannalle piknikille ja uimaan. Vesi oli paljon kylmempää kuin Gotlannissa, mutta ihanaa oli kotoisissa maisemissa uida pitkästä aikaa.

Eilen illalla saavuimme myöhään kotiin ja oli kyllä mahtavaa päästä omaan sänkyyn ja kaikkien mukavuuksien äärelle. Nukkumiskyky on minulla mennyt kovin huonoksi, edes kotona en saanut nukuttua kunnon yöunia, mutta kai sitä haudassa ehtii nukkua... Huomenna nimittäin on edessä jo seuraava reissu jonka aikana ei todennäköisesti myöskään paljon unta saa. Kuten sanottu, olen lopen väsynyt jo valmiiksi joten nyt painun nukkumaan ja blogi taas hiljenee toviksi. Aurinkoisia päiviä edelleen teille kaikille tähän kesään! :D